Quantcast
Channel: Ja kaikkea muuta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 263

Luolamiesmeininkiä - rimpsut kuin Nigellalla

$
0
0


Rimpsuissa on jotain alkukantaista. Ehkä se on se lihan riipiminen luista hampailla. Luolamiesmeininkiä. 

Nigella Lawsonin kirjan "Forever Summer" lukemisesta tulee mukavan kesäinen olo ja sen sivuilta on löytynyt useampikin ruokalistassamme toistuva resepti. Yksi suosikkejamme ovat rimpsuluut itämaiseen tapaan à la Nigella.

Rimpsuluut marinoidaan ensin inkiväärin, tuoreen chilin, kevätsipulin, riisiviinietikan, soijan, seesamiöljyn, hunajan ja öljyn sekoituksessa. Mielellään useamman tunnin ajan. Sitten ne laitetaan uunivuokaan folion alle 200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Folio otetaan pois ja valutetaan rimpsujen päälle hunajaa ja ripotellaan kiinalaista 5-maustetta. Laitetaan vuoka takaisin uuniin vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, käännellään rimpsut ja laitetaan vielä uuniin toiseksi 10 minuutiksi. Lopuksi ripotellaan päälle reilusti korianteria ja chiliä.

Seuraamme Nigellan reseptiä ainesosien suhteen aika uskollisesti, mutta paistoajoissa olen hänen kanssaan eri mieltä. Nigellan mukaan pitäisi rimpsuja paistaa uunissa ensin runsas tunti ja sitten vielä viimeiseksi ainakin puoli tuntia. Minusta nuo yllämainitut paistoajat riittävät. Pinta saa olla mukavasti tummentunut, mutta lihaakin mielellään jäljellä vielä syötäväksi saakka, ettei ihan kuivu.

Jokainen tekee tietysti tavallaan ja mausteita oman makunsa mukaan annostellen. Hyviä nämä ovat olleet aina, vaikka sitten vähän sovellettuinakin.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 263

Trending Articles