Emmi Itäranta : Teemestarin kirja
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Tämä kirja pelottaa. Ei siksi, että tarinassa itsessään olisi varsinaisesti hirveitä kauhun elementtejä tyynen painostavasta tunnelmasta huolimatta. Kirja pelottaa siksi, että sen kuvaama maailma ei välttämättä ole niin kaukana kuin luulisi. Emmi Itärannan kuvaama dystopia toistaa ilmaston lämpenemisen arvioituja vaikutuksia. Mannerjäät sulavat. Merien noustessa peittämään suuria osia mantereista ei juomakelpoinen vesi enää riitä kaikille.
Ihmiskunta reagoi muutoksiin odotetulla tavalla. Taistelut öljystä ja vedestä ovat jo tuhonneet osan jo muutenkin vähiin käyvästä elintilasta. Vahvimmat ottavat vesivarastot haltuunsa ja käyttävät niitä vallan välineinä. Armeijan terrori pitää tavallisen kansan kurissa. Kuulostaako tutulta ?
Noria on kylän teemestarin tytär, jolle isä siirtää perintönä salaisuuden tunturin puhtaasta lähteestä. Makean veden salaaminen on kuolemalla rangaistava rikos, mutta vähitellen Norian on päätettävä jatkaako salaisuuden piilottamista vai auttaako terrorin ja vedenpuutteen alla nääntyviä kyläläisiä. Samaan aikaan kaatopaikalta löytyneen cd-levyn aloittama tarina alkaa purkautua esiin ja tuo näkyviin mahdollisuuksia, joista Noria ei ystävänsä Sanjan kanssa ole osannut edes unelmoida.
Huolimatta synkistä sävyistä, myös toivolla on oma roolinsa. Se ei katoa, vaikka sitä miten lyötäisiin. Niin kauan kuin tarina on piilossa jonkun löydettäväksi, on ihmisillä vielä toivoa paremmasta. Yksilön tehtävänä on kantaa tietoa eteenpäin ja jatkaa matkaa silloinkin kun kaikki rakas ympäriltä on kadonnut.
Tarinasta voisi sanoa paljonkin, mutten halua avata juonta liikaa kirjaan vielä tutustumattomille. Todettakoon siis vain, että tarina soljuu unenomaisella poljennolla eikä sorru itsestäänselvyyksiin tai kaunisteluun. Päähenkilön eli kertojan nuoruus välittyy epävarmuutena ja pienenä varomattomuutena. Tällainen vanhempi lukija haluaisi välillä neuvoa, että ei pidä uskoa mihinkään, aina täytyisi selusta varmistaa.
Tämä kirja kannattaa lukea. Kannattaa lukea siitäkin huolimatta, että tarina jättää vähän epämukavan olon, tai ehkä juuri siksi. Me kaikki voimme tehdä jotain, jottei Teemestarin maailmasta tulisi meidän lastemme todellisuutta. Täytyykin mennä tarkistamaan, miten ne meidän kierrätyslaatikkomme oikein ovatkaan järjestyksessä. Hmm, olihan se kankainen kauppakassi varmasti esillä, ettei tarvitse ostaa muovipusseja ja mites se ruoan hiilijalanjälki taas laskettiinkaan...?
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Tämä kirja pelottaa. Ei siksi, että tarinassa itsessään olisi varsinaisesti hirveitä kauhun elementtejä tyynen painostavasta tunnelmasta huolimatta. Kirja pelottaa siksi, että sen kuvaama maailma ei välttämättä ole niin kaukana kuin luulisi. Emmi Itärannan kuvaama dystopia toistaa ilmaston lämpenemisen arvioituja vaikutuksia. Mannerjäät sulavat. Merien noustessa peittämään suuria osia mantereista ei juomakelpoinen vesi enää riitä kaikille.
Ihmiskunta reagoi muutoksiin odotetulla tavalla. Taistelut öljystä ja vedestä ovat jo tuhonneet osan jo muutenkin vähiin käyvästä elintilasta. Vahvimmat ottavat vesivarastot haltuunsa ja käyttävät niitä vallan välineinä. Armeijan terrori pitää tavallisen kansan kurissa. Kuulostaako tutulta ?
Noria on kylän teemestarin tytär, jolle isä siirtää perintönä salaisuuden tunturin puhtaasta lähteestä. Makean veden salaaminen on kuolemalla rangaistava rikos, mutta vähitellen Norian on päätettävä jatkaako salaisuuden piilottamista vai auttaako terrorin ja vedenpuutteen alla nääntyviä kyläläisiä. Samaan aikaan kaatopaikalta löytyneen cd-levyn aloittama tarina alkaa purkautua esiin ja tuo näkyviin mahdollisuuksia, joista Noria ei ystävänsä Sanjan kanssa ole osannut edes unelmoida.
Huolimatta synkistä sävyistä, myös toivolla on oma roolinsa. Se ei katoa, vaikka sitä miten lyötäisiin. Niin kauan kuin tarina on piilossa jonkun löydettäväksi, on ihmisillä vielä toivoa paremmasta. Yksilön tehtävänä on kantaa tietoa eteenpäin ja jatkaa matkaa silloinkin kun kaikki rakas ympäriltä on kadonnut.
Tarinasta voisi sanoa paljonkin, mutten halua avata juonta liikaa kirjaan vielä tutustumattomille. Todettakoon siis vain, että tarina soljuu unenomaisella poljennolla eikä sorru itsestäänselvyyksiin tai kaunisteluun. Päähenkilön eli kertojan nuoruus välittyy epävarmuutena ja pienenä varomattomuutena. Tällainen vanhempi lukija haluaisi välillä neuvoa, että ei pidä uskoa mihinkään, aina täytyisi selusta varmistaa.
Tämä kirja kannattaa lukea. Kannattaa lukea siitäkin huolimatta, että tarina jättää vähän epämukavan olon, tai ehkä juuri siksi. Me kaikki voimme tehdä jotain, jottei Teemestarin maailmasta tulisi meidän lastemme todellisuutta. Täytyykin mennä tarkistamaan, miten ne meidän kierrätyslaatikkomme oikein ovatkaan järjestyksessä. Hmm, olihan se kankainen kauppakassi varmasti esillä, ettei tarvitse ostaa muovipusseja ja mites se ruoan hiilijalanjälki taas laskettiinkaan...?