Aika kauan kesti edellisestä ennen kuin sitten lopulta tartuin Pulkkisen esikoisteokseen. Jouduin myös lukemaan blogistani, mitä siinä edellisestä oikein tapahtuikaan, kun en kuollaksenikaan muistanut oikein edes aihealuetta. Hämärästi vain muistelin kirjan olleen hyvin kirjoitettu.
Raja taitaa olla myös kirja, josta en varmaan puolen vuoden päästä oikein muista mitään. Ei sen takia, että se olisi huonosti kirjoitettu, mutta tarina ja henkilöhahmot eivät nyt oikein kuitenkaan imaisseet mukaansa. Julian on koulun opettaja, jota koulutyttö Mari himottaa. Minä vähän hermostuin häneen, semmoinen nahjus. Teini-iän epävarmuuden kanssa taisteleva Mari taas ajattelee, että "kaikkien täytyy tehdä sitä" ja ajautuu puoliksi tahtomattaan suhteeseen opettajansa kanssa. Marin angsti tuntui kuitenkin jotenkin kaukaiselta, melkein huvittavalta. Ehkä minä olen jo liian vanha. Marin täti Anja on luvannut Alzheimeria sairastavalle miehelleen tappaa tämän "sitten kun mitään ei enää ole jäljellä". Hänen soutamisensa ja huopaamisensa vähän vain hermostutti, vaikka vakavasta asiasta kyse olikin.
Kirjassa seurataan tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, pohditaan minkä rajan yli kukin on valmis astumaan, missä tulee pysähdys. Kirjan lopputulemana minulle tuli sellainen olo, että todellisia rajoja ei oikeasti olekaan missään. Kaiken pystyy itselleen perustelemaan, kun oikein yrittää.
Tässä käsiteltiin tärkeitä teemoja, mutta minä en nyt oikein päässyt niihin sisälle. Ehkä luin kirjan vähän väärällä hetkellä, väärässä mielentilassa - kärsimättömänä lasten touhujen keskellä, tai sitten Pulkkinen ei vain tyyliltään ole minulle tarkoitettu. Raja saattaa myös hiukan kärsiä esikoiskirjailijan halusta saada samaan tarinaan mahdollisimman paljon. Pidin paljon enemmän aikaisemmin lukemastani "Totta"-kirjasta, jonka tyyli on jo hiotumpaa ja vähemmän rönsyilevää.