Jossain vaiheessa vuotta tulin asettaneeksi itselleni lukutavoitteen. Koska vuosi on töiden puolesta ollut sellainen vähän repaleinen, oletin ehtiväni lukemaan peräti 120 kirjaa!
Ehdinhän minä. Vuotta on jäljellä vielä useampi päivä ja Goodreadsin statistiikan mukaan olen saavuttanut tavoitteeni. Oman Excelini perusteella rajapyykki tuli ohitettua jo muutama kirja sitten, Goodreadsista ei vaan ole löytynyt ihan kaikkia lukemiani kirjoja.
Mitä sitten jäi käteen ? Hurja määrä hyviä lukukokemuksia, fantasiaa, historiallista romaania, dekkareita. Uusia lempikirjailijoita, joihin tulen palaamaan. Pasi Ilmari Jääskeläinen ilmaantui lempparien kärkikahinoihin. Miten olenkin onnistunut hänet välttämään aiemmin. Eeva Tenhunen on vanhempaa, mutta minulle uutta. Elif Shafak toi lukulistalle vahvaa ja runsasta kerrontaa. Antti Tuomainen erilaista jännitystä. Shimo Suntilan kummat kertomukset osoittautuivat yhdeksi vuoden piristävimmäksi uutuudeksi. Vanhoja tuttavuuksia, joiden pariin olen palannut edustaa Kaari Utrio, jonka epookkiromaaneja olen lukenut tänä vuonna peräti kaksi melkein parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Viimeisenä kirjana tuli luettua Eleanor Cattonin The Luminaries, jota tosin pitää vähän pureskella vielä ennen kuin tiedän, mitä oikein olen mieltä.
Tämä vuosi on muutenkin ollut täynnä kirjoja ja kaikkea ihanaa kirjoihin liittyvää. Aiheeseen pitää vielä palata toisessa kohtaa, käppyröineen kaikkineen.
Ensi vuoden tavoitekin pitäisi määritellä tai sitten voisi vaan lukea ilman sen kummempia määrällisiä odotuksia. Tällainen tavoitehakuinen ihminen kun osaa luoda itselleen stressiä niinkin määrittelemättömästä asiasta kuin vapaa-ajalla lukeminen. Eikä lukemisessa pääasia ole ollenkaan se sivujen tai kirjojen lukumäärä, vaan sisältö, tarinat. Vuosi 2014 on (toivottavasti) töiden suhteen kiireisempi, joten aikaa kirjoille tulee olemaan pikkuisen vähemmän. Tavoitteen siis tulisi myös olla huomattavasti alhaisempi, jos sellaisen haluan itselleni asettaa.
Se nyt on kai on kuitenkin sanomattakin selvää, että lukeminen jatkuu - tavoitteilla tai ilman.