 |
| Kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjan kanssa, mutta JOULU TULEE |
Neil Gaiman : American Gods
Oma ostos Kobosta
Gaiman tuntuu jakavan lukijoitaan yleensä ja sitten vielä kirjoittain erikseen. Osa tykkää kaikesta ehdoitta ja paljon. Jotkut tykkäävät hänen tietyistä kirjoistaan ja ovat muuten vähän, että "plääh". Toisia Gaiman ei saa lämpenemään millään. Minä kuulun toistaiseksi tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tosin olen lukenut tuotteliaalta tekijältä vasta kaksi romaania enkä vielä koskenut ollenkaan hänen sarjakuviinsa. Niiden suhteen minä olenkin sitten sekä tottumaton että vaikea.
Romaaneista Neverwhere oli lumoava tunnelmaltaan ja American Gods samoin, tosin vähän eri syistä. Neverwhere vei lukijansa maan alle harmaaseen ja hämärään seutukuntaan. Siellä tuntui kuin kaikki etenisi jonkinlaisessa hyytelössä ja toimintaa tarkkailtaisiin paksun ja vähän vääristävän lasin takaa. American Gods taas revittelee pitkin Amerikan mannerta. Peittyy välillä lumipeitteen alle, mutta salamoi ja jyrisee uusien ja vanhojen jumalien ottaessa mittaa toisistaan.
Gaiman on sekoittanut kirjaansa kaikkea mahdollista. Päähenkilönä on linnasta vapautuva Shadow, jonka vaimo kuolee vapautumisen aattona auto-onnettomuudessa. Matkalla hautajaisiin Shadow saa työtarjouksen oudolta mieheltä. Wednesday tarvitsee jokapaikanhöylää etsiessään liittolaisia tulevaan taisteluun, tai Myrskyyn niin kuin tulevia tapahtumia kutsutaan. Uudet jumalat haastavat vanhat, uusi maailmanjärjestys koettaa hävittää vanhan, vaan mikä sitten oikeasti tulisi muuttumaan ? Vanhat jumalat tunnetusti pitävät piloista, miten niihin suhtautuvat uudet ? Uhrauksia tahtovat kaikki.
Tarina on rikas ja polveileva. Vähemmän taitava kirjoittaja olisi hukannut punaisen langan jo ensimmäisten lukujen jälkeen. Gaiman pyöräyttää lukijaansa maailman suurimmassa karusellissa, kävelyttää häntä kulissien takana ja valistaa välikappaleilla jumalien matkojen vaiheista Amerikan mantereella, jonka päällä jumalia ei oikeasti tarvita eikä heillä ole hyvä olla. Silti juoni etenee ja vain rikastuu harharetkien myötä.
Mielenkiintoinen piirre oli myös se, että Gaiman oli ottanut tarinansa perupalikoiksi pohjoismaisen mytologian jumalat. Odin, Loki ja kumppanit tuntuvat kiinnostavan nykykirjailijoita enemmänkin. Myös Kevin Hearne Druideineen liikkuu vahvasti pohjoisissa tunnelmissa eikä Ilkka Auerin Nicholas Northkaan niiltä välty. Oli myös kiehtovaa tavata Gaimainin kirjassa samoja intiaani"temppuilijoita" kuin muissakin nykyajan jumaltaruissa. Kojootti monine hahmoineen ja piloineen tuntuu inspiroineen kirjailijoita. Samaistuvatkohan he illuusioiden mestariin itsekin ?
American Gods on julkaistu jo vuonna 2001. Tämä lienee malliesimerkki siitä, miten kirjan elinkaari pitenee sähköisessä versiossa, vai monestako kirjakaupasta mahtaa löytyä vielä paperiversiona 12 vuotta vanha painos ? Sähköiseen versioon oli myös lisämateriaalina laitettu otteita Gaimanin nettipäiväkirjasta kirjan julkaisun aikoihin. Oli todella mielenkiintoista lukea kirjailijan mietteistä ja toimista tarinan "kirjoittamisen" jälkeen oikolukujen kautta markkinoinnin hyörintään.