Meillä on isänpäiväviikonloppu osittain mennyt töiden merkeissä ja varsinaisen juhlistusruoankin joutui isäntä tekemään itse. Tosin hän onkin meillä ainoa, jolta onnistuvat sellaiset ihanat, pilvenpehmät gnocchit.
Piirakan sentään tempaisin pikaiseen iltapäivän herkuksi. Pohjaksi tein ihan tavallisen murotaikinan ja päälle sitten kreemiä ja hedelmiä.
Isänpäivän piirakka
Hiero 250g voita, 3,5dl tomusokeria ja ripaus suolaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon 4 keltuaista ja 8 dl vehnäjauhoja. Mikäli taikina näyttää liian kuivalta, lisää lusikalla vähitellen kylmää vettä aina välillä sekoittaen. Laita taikina muovikelmuun jääkaappiin kovettumaan. Taikinasta riittää kahteen piirakkaan.
Tunnin kuluttua kauli taikinasta ohut levy ja peitä piirakkapohja. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen ja pohja jääkaappiin uunin lämpiämisen ajaksi. Paista pohjaa n.15min ja anna jäähtyä.
Vatkaa 1 prk Vispiä (tai kuohukermaa) vaahdoksi ja sekoita siihen lime-lemoncurdia 3 isoa ruokalusikallista. Minulla oli tällä kertaa valmista Cherry Tree-merkkistä lime-lemoncurdia, jonka ostin messuilla. Aivan ihanaa, samoin kuin saman merkin passion-curd, mutta tietysti kreemiä saa kotonakin tehtyä ihan helposti.
Levitä kreemivaahto pohjalle ja laita päälle haluamiasi hedelmäpaloja. Meillä laitettiin tänään nyljettyjä appelsiinilohkoja, ananaspaloja ja pensasmustikoita. Lopuksi vielä ripoteltiin pistaasimurskaa koristeeksi ja tuomaan pieniä rapeita sattumia.
Loput taikinasta paistoin kupeiksi, kun mahtui hyvin pieniin silikonisiin muffinssivuokiin. Niihin laitetaan huomenna jotain.