Arne Nevanlinna : Marie
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Tämä on 100 suomalaista suosikkia -listalla peräti sijalla 12. Odotukset siis olivat todella korkealla, kun kirjaan tartuin. Sata vuotta täyttävän Marien elämäntarina olikin mielenkiintoista luettavaa.
Strasbourgista kotoisin oleva Marie muuttaa kaukaiseen Suomeen lääkärimiehensä mukana. Pohjola ei ole kylmä pelkästään ilmastoltaan, myös ihmiset tuntuvat oudon tunteettomilta eikä ulkomaalaisen ole ollenkaan helppoa sopeutua viime vuosisadan alun ruotsinsuomalaiseen kulttuuriin.
Sitten tulee sota ja perään toinen, elämä kulkee eteenpäin ja ihmisiä katoaa Marien elämästä yksi toisensa jälkeen. Lopulta on vain Marie, yksinään vanhainkodissa odottamassa 100-vuotispäiväänsä ja, kenties, myös pääsyä pois väliin nöyryyttävältäkin tuntuvasta vanhuksen elämästä.
Nevanlinnan kirja on mielenkiintoinen sekoitus historiallista romaania ja nykypäivän vanhainkodin kriittistäkin tarkastelua. Marie on henkilönä ehkä vähän vaikea, mutta eivätpä hoitajatkaan oikein välkyiltä vaikuta. Väkisinkin tuli mieleen, että toivottavasti sitä itse sitten joskus päätyy paikkaan, jossa pystyy oikeasti kommunikoimaan henkilökunnan kanssa. Marien haasteena on kieli, jonka vaikeuden tai puuttumisen vuoksi todellinen keskustelu on vaikeaa., paitsi sen yhden tietyn hoitajan kanssa.
Minä pidin kirjasta ja luin sitä mielelläni, vaikka välillä vähän hermostuinkin niin Marieen, kuin hänen ympärillään oleviin ihmisiinkin. Kaikki ovat kovasti itsekeskeisiä ja näkevät asiat vain omasta näkökumastaan, vaikka niin kai me kaikki - emme vaan itse huomaa sitä. Erityisesti kuitenkin ärsytti Nevanlinnan kuvaus Marien tunne-elämästä. En itse tiedä ketään yhtä perhostelevaa naista, joka rakastuu muutamassa tunnissa ja tekee päätöksiä elämästään aika heppoisin ja tunteisiin pohjautuvien perusteiden pohjalta. Tosin olenkin itse aika perinpohjainen rationalisti, joten kyse voi olla vain omasta referenssimaailmastani. Silti tuntuu, että päähenkilö olisi voinut olla ehkä vähän tasaisempikin toimissaan ja tunteissaan (huolimatta siitä "latinoverestä", joka ranskalaisessa väkinsinkin virtaa). Vai onko kyseessä klisee häilähtelevästä naisesta ?
Ranskalaisuus oli myöskin mielenkiintoinen juonne kirjassa. Strasbourg kuuluu kirjan alussa Saksaan, vaikka Marien perhe ei tilanteesta innoissaan olekaan. Erot ranskalaisten ja saksalaisten tapojen välillä ja molempien kansojen välillä vallitseva epäluulo, vertautuvat sitten Suomessa suomenruotsalaisten ja suomenkielisten ja sodanjälkeisten evakkojen välisiin jännitteisiin. Ihmiset taitavat olla samanlaisia ihan kaikkialla - ainakin epäluulojensa suhteen.
Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen kirja - taitavasti kirjoitettu ja monisyinen - Enkä kuitenkaan tiedä, pidinkö siitä ihan todella. Tämä lienee yksi niistä teoksista, joiden täytyy antaa muhia mielessä kauemmin ennen kuin voi muodostaa lopullisen mielipiteensä.
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Tämä on 100 suomalaista suosikkia -listalla peräti sijalla 12. Odotukset siis olivat todella korkealla, kun kirjaan tartuin. Sata vuotta täyttävän Marien elämäntarina olikin mielenkiintoista luettavaa.
Strasbourgista kotoisin oleva Marie muuttaa kaukaiseen Suomeen lääkärimiehensä mukana. Pohjola ei ole kylmä pelkästään ilmastoltaan, myös ihmiset tuntuvat oudon tunteettomilta eikä ulkomaalaisen ole ollenkaan helppoa sopeutua viime vuosisadan alun ruotsinsuomalaiseen kulttuuriin.
Sitten tulee sota ja perään toinen, elämä kulkee eteenpäin ja ihmisiä katoaa Marien elämästä yksi toisensa jälkeen. Lopulta on vain Marie, yksinään vanhainkodissa odottamassa 100-vuotispäiväänsä ja, kenties, myös pääsyä pois väliin nöyryyttävältäkin tuntuvasta vanhuksen elämästä.
Nevanlinnan kirja on mielenkiintoinen sekoitus historiallista romaania ja nykypäivän vanhainkodin kriittistäkin tarkastelua. Marie on henkilönä ehkä vähän vaikea, mutta eivätpä hoitajatkaan oikein välkyiltä vaikuta. Väkisinkin tuli mieleen, että toivottavasti sitä itse sitten joskus päätyy paikkaan, jossa pystyy oikeasti kommunikoimaan henkilökunnan kanssa. Marien haasteena on kieli, jonka vaikeuden tai puuttumisen vuoksi todellinen keskustelu on vaikeaa., paitsi sen yhden tietyn hoitajan kanssa.
Minä pidin kirjasta ja luin sitä mielelläni, vaikka välillä vähän hermostuinkin niin Marieen, kuin hänen ympärillään oleviin ihmisiinkin. Kaikki ovat kovasti itsekeskeisiä ja näkevät asiat vain omasta näkökumastaan, vaikka niin kai me kaikki - emme vaan itse huomaa sitä. Erityisesti kuitenkin ärsytti Nevanlinnan kuvaus Marien tunne-elämästä. En itse tiedä ketään yhtä perhostelevaa naista, joka rakastuu muutamassa tunnissa ja tekee päätöksiä elämästään aika heppoisin ja tunteisiin pohjautuvien perusteiden pohjalta. Tosin olenkin itse aika perinpohjainen rationalisti, joten kyse voi olla vain omasta referenssimaailmastani. Silti tuntuu, että päähenkilö olisi voinut olla ehkä vähän tasaisempikin toimissaan ja tunteissaan (huolimatta siitä "latinoverestä", joka ranskalaisessa väkinsinkin virtaa). Vai onko kyseessä klisee häilähtelevästä naisesta ?
Ranskalaisuus oli myöskin mielenkiintoinen juonne kirjassa. Strasbourg kuuluu kirjan alussa Saksaan, vaikka Marien perhe ei tilanteesta innoissaan olekaan. Erot ranskalaisten ja saksalaisten tapojen välillä ja molempien kansojen välillä vallitseva epäluulo, vertautuvat sitten Suomessa suomenruotsalaisten ja suomenkielisten ja sodanjälkeisten evakkojen välisiin jännitteisiin. Ihmiset taitavat olla samanlaisia ihan kaikkialla - ainakin epäluulojensa suhteen.
Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen kirja - taitavasti kirjoitettu ja monisyinen - Enkä kuitenkaan tiedä, pidinkö siitä ihan todella. Tämä lienee yksi niistä teoksista, joiden täytyy antaa muhia mielessä kauemmin ennen kuin voi muodostaa lopullisen mielipiteensä.
 |
| Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi |